Sain eilen vihdoinki paperille mun pitkään suunnitteleman tatuoinnin. Mulla on ollu päässä nii paljon ajatuksia ja ne kaikki on pitäny saada yhdeks tatuoinniks.
Tatuoinnin idea on se et mikä vaan tai kuka vaan voi tappaa koska vaan. Tatuoinnissa oleva "tappaja" voi olla siis ihan mikä vaan mikä syö tätä maailmaa, se on jokaiselle henkilökohtainen. Tappaja voi olla vaikka sairaus, jos sen haluaa niin ajatella.

Mulle tää tappaja kuvaa ihmisiä, jotka on perseestä, kohtelee muita ihmisiä huonosti, valehtelee, tekee muiden elämästä yhtä helvettiä, käy fyysisesti kimppuun. Tos kuukaus sit joku saatanan sekopää tuli uhkailemaa jollai pullolla et räjäyttää sen yms. ja tappaa mut jne. eipä tappanu, mist mä oisin voinu tietää jos sillä ois ollu vielä puukko jossai jemmassa tai et se ois oikeesti saanu mut hengiltä siinä tilanteessa. Yhteiskunta tappaa ja tappajia tehdään aina vaan lisää. Mä kärsin jonkun näkösestä sisäisestä verenvuodosta, koska oksennan verta. Asialle ei ole tehty mitään, vaikka kerran kävin päivystyksessä ja sitä ennen soitin terveyskeskukseen ja täti sano et "mä en nyt ihan ymmärrä sua" siis suomalainen tk:n täti. Ei sitten ymmärretä. Joissain tapauksissa tää ymmärtämättömyyskin voi tappaa ihmisen. Vai onko se sit vaan välinpitämättömyyttä.

Kaikki ulkopuoliset tekijät, jotka saa ihmisen ajattelemaan itsemurhaa on myös tappajia. Itsemurhan tehtyään ihminen on kuitenkin itse itsensä tappaja.

Raha ja rahan omistajat tappaa. Raha määrää ansaitsetko elää vai et.

Katselkaa ympärillenne. Olette tappajien keskellä. Luonto tappaa.

Tatuointi on alusta asti mun suunnittelema ja se on nyt tässä vaiheessa. Jatkuu sit kun on jatkuakseen.

Tuntupa oudolle. Mä itkin eilen ja ihan aidosti. Luulin et oon hävittäny kokonaan kiinnostuksen kaikkee ja etten osaa näyttää tunteita ku ei niit hirveemmin edes oo ollu. Muistan ku joskus sanoin et se ois sama tuoko mulle kasan paskaa vai kasan kultaa nenän etee ni mua ei kiinnosta.

Olin mä eilenki alkoholin vaikutuksen alasena ku purkauduin, mut on seki jo jotai ku yleensä kännis ainoo asia mitä osaan tehä ni oon vaa vittuuntunu tai jotai. En tarkkaa muista mist me keskusteltii aluks, mut sit kerroin mun kavereille ensimmäistä kertaa sen ku mulla oli nii paha olo et jätin lapun pöydälle ja vedin narun kaulaa ja päätin et nyt mä lähden. En ollu nukkunu koko yönä juurikaa yhtää, koska mua pelotti. Kuulin äänii pääs ja ne vaa huus mulle jotai vitun sekavaa ja mun keittiös oli olemattomii ihmisii. Yritin soittaa aamulla apua ja sitä jouduin venaamaa monen monta tuntia. Siinä ajassa olin kerenny menee jo nii paskaks et päätin et nyt mä lähden. Vedin narun kaulaa ja sidoin sen mun sängyn kaiteesee kiinni ja otin mukavan asennon ja jäin makaamaa sen varaa. En tuntenu kohta enää mitää, tai oikeestaa mul oli lämmin eikä yhtää paska olo enää. Mietin vaa et tältäkö tuntuu kuolla? Kaveri laitto mulle viestii et tulee kohta hakemaa mut ja vie sairaalaa. Mä en yhtää tienny mitä mulle tapahtuu. Laitoin kuitenki kaverille viestii ettei mua oo kohta enää täällä, mut kiitos kaikesta kummiski. Mun itsemurhayritys meni kuitenki ihan vituillee. Se kesti liian kauan ja mulle alko tulee taas huono olo. Siinä ajassa rupesin miettimää et mitä jos mä jäänki henkii ja mulle jää jotai pysyviä vammoja jotka vaa haittaa loppuelämää. Irrotin itteni narust ja vedin kehkot täytee ilmaa ja mietin vielä hetken et kai mä nyt oon iha hengissä? Kaveri tuli hakee mut ja sano et oon iha valkone. Istuin iha hiljaa takapenkillä. Mulla oli saatanan paha olo.

Kerroin tän eilen itku silmässä mun kavereille, ku musta tuntu välil ettei ketää oikeesti kiinnosta onko mua ees olemassa.