Okei. Jos mä nyt kerron et teen paluun mun rakkaaseen savusiltaan, niin paikkakuntalaiset ainakin tietää mistä puhun ja aivan varmasti tajuaa myös kuka olen. Ei se mua oikeestaan ees haittaa.. ainakaa paljoo. Must on vaa mukavempi pysyy anonyyminä ni vältyn turhalta paskalta mitä mun niskaa kuitenki tulis ja toiseks ihmisten ois ehkä vaikee ees uskoo, et ruudun takana kirjottelen todellakin minä. En kerro tässä blogissa ikääni, enkä sukupuoltani edes. Ainoa asia mitä must tällä hetkellä tiedetään on se, että palaan kohta savusiltaan.
Oon ottanu aika raskaasti sen mitä viikko sit tapahtu. Viinan, budin ja panacodien avulla oon vaa kahlannu eteenpäi. Koko viikko on ollu hirveen rankkaa ja tuskasta. Jos hyvä tuuri käy ni pääsen jo huomenna savusiltaan. Nään pitkästä aikaa mun kavereita (kun mulla niitä näköjään kaikesta huolimatta vielä on). Olo on tällä hetkellä ihan ok. Mokasin pari asiaa ja kittaan parhaillaa kahvii et saan kämpän aamuu mennessä siivottuu.

Must on ihanaa, et mun frendit hyväksyy mut sellasena ku mä oon. Pystyn puhumaa niille ihan avoimesti mun kaman käyttämisestä ja se on niille iha fine. Perustelen sen sillä, et tärkeintä mulle elämässä on se et pystyn nauttimaan siitä - tavalla tai toisella. Mun kaverit on nähny millanen mä oon ollu viinapäissäni, eikä niillä oo mitään vastaan sanottavaa siihen et käytän mielummi jotai muuta ku alkoholii. Mä en vedä mun kavereita tähä hommaa mukaa jos ne ei ite haluu kokeilla ja vaikka jotkut oliski taipuvaisii huumeisii, ni hoidan silti hommani jossai jemmassa, koska en vaa haluu et mun tietyt kaverit sekaantuu mihinkää sellasee. Kaikki hyötyy siitä etten mä juo viinaa. Mä en rähise kellekkää.. ainakaa frendeille enkä käyttäydy itsetuhosesti jos oon vaik pilvesssä. Siks mun on päästävä savusiltaan asap. Siellä mun sielu lepää. En sano etteikö lepäis täälläkää missä olen, mut nyt oon saanu rauhottua ja miettiä asioita ihan tarpeeks. On aika palata kouluun, nähdä ihmisiä, tutustua uusiin ihmisiin ja alottaa puhtaalta pöydältä ku oon saanu keväällä aiheuttamani ihmissuhdesotkun laantumaa.

Nyt alan olee aika lopussa taas. Mulla on ollu kivaa ku oon tutustunu kesän aikana uusiin ihmisiin. Missä ne kaikki nyt on? Parisuhteista ei tuu mitään, yks rupes eilen aukomaan päätä mulle siitä ku mulla on paha olla. "Mikset vaa tapa ittees?"ja siinä samalla lähti monta muutaki hyvää tyyppiä. Haluun pyytää anteeks kaikilta mun kavereilta, jos niist tuntuu et mä oon vaa tiellä ja valitan liikaa asioista. Oon pitäny asioita ihan hirveesti sisällä ja välillä ois kiva kertoo niist ees jollekki. Mut nyt lupaan pitää turpani kiinni asioistani. Kirjotan niistä vaan tänne, jos jaksan. Mä tarviin elämässä muita ihmisiä ja mä ahdistun tänne ku joudun olee koko viikon neljän seinän sisällä. Sit viel vähä lisää suolaa haavoille et nää ihmiset vaa vittuilee mulle. Ei vittu mun pää ei kestä olla tääl viikkoo. Mul on toi koira hoidettavana ni mun on vähä pakko hajota tääl. En haluu et koira joutus kärsimää mun ongelmien takii tääl.

Muhoksen laitoksella tapahtunut murha

Tunsin toisen niistä. Mua ei oikeestaan hirveesti ees yllättäny et tää ihminen oli ton jutun takana. Jos oisin aikasemmin tienny et se on päätyny Muhokselle laitokseen, ni oisin heti arvannu kuka on homman takana ku luin ekan kerran jutun uutisista. Nyt vasta ku tuli enemmän tietoo tän nuoren taustoista ni tajusin et kyl se on just tää ketä aattelinki et vois tehä jotai tollast. Tää murha mua ei oikeestaan jaksa edes kiinnostaa. Enemmän mua kiinnostaa tän ihmisen tulevaisuus. Vähä pelkään et päätyy itsemurhaan. Vaikka tää kaveri varasteleeki ja on väkivaltane ja nyt sitte murhaaja, ni mä en koskaan unohda sitä yötä ku se oli mun ja mun yhen frendin kans. Pyörittiin ympäri kyliä ja kuunneltii hyvää musiikkia ja tutustuttiin uusiin ihmisiin ja meillä oli kivaa. Sit ku tuli uus päivä, autoin tän kaverin hatkoille kauas pois ja toivotin kaikkee hyvää ja lähin itekki liitää sit. Kaikesta paskasta huolimatta tää oli yks kesän parhaimmista muistoista.

Ajatella, et sellanenki kusipää ku minä olin rakastunu. Mulla oli hetken aikaa vierellä toinen mun kaltanen kusipää kenen kans oli kiva narkata yhdessä. Sit kuitenki ei mitenkää yllättävää taas et mun sydän särky. Nyt saan taas narkata itsekseni. Pahin on kuitenki jo ohi, kodeiini teki tehtävänsä ja sai mun ajatuksen pois kaikesta. Enää ei tunnu asiat nii pahalle ku pystyn niist jopa puhumaa. Eilen myös ryyppäsin tän kaikin puolin paskan kesän kunniaks.

Ei jumalauta. Miksen mä vetäny niit unipillereitä vaa kuolemaks asti? En JAKSA enää yhtään. Kaikki mitä sanon tai teen ni käännetään AINA mua vastaan. Oikeestaan mun ei tarvii olla ku olemassa ni se riittää. Mun vika että oon olemassa ja mun vika et mun olemassaolo ärsyttää muita nii paljon. Mulle vaa sanotaa millanen mun pitäis olla ja kovasta yrityksestä ja siinä epäonnistumisesta mua ruoskitaan vaa entistä enemmän. Joku sairas ihminen vainoo mua ja mun perhettä. Se alko jo vuos sitten ja seki on mun syytä. Mun perhe ihan salee aattelee et oon ite hankkinu meidät kaikki hankaluuksiin ja tää hullu stalkkeri levittää vaan kunnianloukkauksia musta ja mun perheestä. Kertoo vielä kuinka mä ite oon tän kaiken aiheuttanu. Mites muutenkaan ku olemalla olemassa? Jos mulle huudellaan mun pukeutumisesta ni seki on mun vika, koska itse vaatteeni oon valinnu. Eräs sukulainen oli suuttunu siitä ku mulla oli kaljapullo kädessä mun omilla synttäreillä. Olen aikuinen ihminen enkä saa edes yhtä bisseä juoda omilla synttäreillä. Kaikki kääntyy mua vastaan ku mä oon ite yrittäny olla kiva kaikille. Haluun vaa kuolla pois tai pään nii sekasi etten tajuu enää mistää mitää. Nukkuminen auttaa nii kauan kunnes herään. Sit mä herään tähä paskaa takasi. En vaa jaksa.
Kaikist paskin läppä oli se ku psykologi soitti ja mutis jotai et "nähää sit elokuussa ku mä jään nyt kesälomalle" Vitun hyvää lomaa sinulle joka luulet et puhuminen auttaa yhtää mihinkää, kiinnosti ihan vitusti se et jollai ihmisel alkaa kesäloma. Must tehtii liian heikko ihminen pysymää täällä. Elämä on ollu yhtä helvettiä sen jälkee ku multa vietii kyky rakastaa ketää tai välittää kenestäkää. Kukaan ei haluu olla tekemisis munlaisen ihmisen kanssa, koska mäkään en enää välitä.

Nyt ku oon täs pari tuntii selvitelly päätä ni jumalauta et rupee ahdistamaa iha liikaa. Tää selvinpäin olo on aina yhtä ahdistavaa. Ihan varmasti joku pystyy samaistumaan tähä. Nyt ei tuu oikeesti mistään mitää. Haluun pään sekasi asap.

Festareilta selviydytty. Toista päivää en ois mitenkää enää jaksanu. Hävitin mun frendin ja meinasin sammuu sinne ihmispaljouden keskelle. Mut jumalauta mulla oli kivaa. Jotku vaa huuteli kaikkee paskaa mulle ja mä hymyilen ja vilkutan ilosena takas. Mua ei paljoo mikää tuntunu vituttavan ja sehä meinaa et festarit meni ihan putkee mun osalt.

Huh. Oon ollu viimepäivinä aika kuutamolla. Pari uutta tuttavuutta veteli essoja ja lyricoita ihan huolel. Mä uskaltauduin ryyppäämään ku viimekerrasta on pitkä aika ja huonoja kokemuksia. Mä nimittäin vedin ihan kaikkee mitä satuin löytämää eikä mul ollu mitää tietoo enää mis olin ja huusin kaikille vastaantuleville ihmisille. Se oli jotai ihan hirveetä. Psyyke hajos ja tuntu etten enää ikinä palaa normaaliks. Olin ku pieni vauva joka ei osaa ilmaista itseään muuten ku huutamalla. Aika karua. Onneks se loppu siihen ku sammuin putkaa kello 4-6 välillä iltapäivällä.
Nyt mä kuitenki olin ihan chillisti sekasin ku en juonu liikaa ja jätin lääkkeet himaa. Pullo kuohuvaa ja pari tuoppii olutta ja pari valkovenäläistä ja villevallaton riitti oikeen hyvi tän parin kuukauden tauon jälkee. Siihen päälle tietty muutamat savut ettei rupee ahdistamaa liikaa. Alkoholi saa mut ahdistumaa aina nii pahasti. Tekis mieli vaa kuolla.