Oon vaa taas vahingossa valvonu koko yön ja nyt sit päätin keittää aamukahvit. Mua ärsyttää se miten paljon vihaan itseäni. En voi oikeen tehä mitää. Mielummin vaikka itkisin ja masentuisin et tietäsin ees sen et tunnen jotai, mut oikeestaan ainoo mitä mä tunnen on tietosuus siitä et vihaan itseeni. Voispa vaan lopettaa hengittämisen, tää maailma ei oikeesti menettäs yhtään mitään. Mä en osaa mitää, mua ei haluta mihinkää eikä mua oo tarvittu oikeestaan mihinkää. Mä vaa satuin syntymää tähä maailmaa ja mä nyt vaa satun jotenki elämää tän elämän.
Huomasin myös kuinka lihava olen taas. Elämä oli paljon helpompaa ku olin oikeesti laiha. Sillon en vihannu itteeni niin paljoo, koska tiesin et jollai läskillä menee vielä huonommin. Elin joskus varmaan 80% päivästä pelkällä kahvilla. Se sai nälän siirrettyä hetkeks ja ku tarpeeks joi ni maha ei kestäny enää mitään mitä pitäs sulattaa. Oon edelleenki viskin ystävä, koska se sai mut aina oksentamaa jossai vaiheessa iltaa. Viski poistaa myös nesteitä kivasti. Huono puoli tässä on se ettei mun pää kestä enää mitää päihteitä. Ei oo olemassa hyvää oloa. Ei selvinpäi, ei kännissä, ei pilvessä, ei lääkkeissä eikä missää. Hyvä olo tulee siitä ku huomaan et oon laihtunu tai joku muu sanoo mulle et oon laihtunu. Kuulin joskus tota paljonki, mut en enää koska olen läski. Mä oon tällä hetkellä ihan hirvee rantapallo. En oo kyl hirveesti ees syöny, mut jostain tää tulee. Toivottavasti tää on sitä kuuluisaa "kehon säästöliekkiä" et se taistelee viimeseen asti varastoimalla kaiken energian ja sit jossai vaiheessa se loppuu ja laihdun taas ihmisten mittoihin. Nyt ku muistelen ni oon ennenki pähkäilly tätä asiaa ja kovasti vaan pitäny kiinni siitä mitä syön ja mitä en syö ni kyl tää mun kroppa jossai vaiheessa luovuttaa. Siihen taos vaan mennä aikaa se 3-4 viikkoa. Oon itseasiassa välillä syöny ihan kunnolla just sen takii et kokeilen miten keho reagoi ja tällä hetkellä oon turvonnu rantapallo söin mä sit jotai tai en. Jään seurailemaan tilannetta ja juon paljon kahvia ja syön vaa tosi vähän. Palaan takas ku on jotai uutta kerrottavaa.



Tähän kroppaan haluan taas takaisin. Ja kyllä, olen nainen.

Jumalauta mua ahdistaa. Miks ikinä oon päättäny sekakäyttää viinaa ja huumeita. Mulla ei oo mitää muistikuvaa vuoden vaihteesta. Onneks mitää kauheen vakavaa ei tapahtunu, mut mulla meni välit erään ihmisen kanssa. Ei se mikää mun paras kaveri onneks ollukkaa ja varmaa seki on osa syynä siihe miks tein mitä tein. Se ihminen ei vaa jotenki oo mun tyyppiä, se keskittyy liikaa muihin ihmisiin ja siihe mitä muut sanoo tai tekee. Sit ku se tuli kertoo mulle mitä mieltä joku random tyyppi on musta ni mä menin avautumaa sille ihan suoraa etten tee hevon helvettiäkää sillä tiedolla mitä se mulle kerto, kukaan ei hyödy siitä yhtää mitää. Oikeestaa ainoo kuka siitä hyötyy jotenki on tää ihminen joka välttämättä halus jakaa tiedon mun kanssa. Kuka oikeesti kaveri tulee kertomaa jotai turhaa paskaa minkä vois hyvin olla kertomattaki? Sit se homma kyl levis käsii mun osalta ku kerroin tälle "kaverille" kuinka paljo sitä vihataan täällä ihan sen oman käytöksen takia. Oisin mä voinu olla ton kertomattaki, mut heitinpä pallon sille takas jos se vaikka kerranki kattois sinne peilii. Mua on aina sattunu ku menee välit jonku kanssa, mut tällä kertaa yritän pitää itteni kasassa sillä et kyseessä ei ollu mikää maailman tärkein ihminen. Tää kaveri osaa olla aika kierokin, joten en mä sellasten seuras kauaa viihdy ja nyt ku tuli mitta täytee ni sanoinpaha kaiken mitä oli sanottavaa. Helpottaa myös sekin ajatus et asioilla on aina tapana järjestyä jotenki. Yleensä ne järjestyy ennemmin tai myöhemmin hyvin, mut jos ei, niin muistan ainaki sen et joskus pitää olla vaa kusipää ja karsia muut kusipäät ympäriltä. Harmi et olin nii sekasi etten muista sanaakaa mitä oon sanonu, mut jotain tähän viittaavaa kumminki.