Mitä päihteet antoi mulle?

Nyt kolmisen kuukautta kun olen ollut tupakoimatta, juomatta, polttamatta, vetämättä lääkkeitä yms. Ainoastaan kahvia juon usein aamuisin jos jaksan, niin oon huomannut tässä miten tärkeitä kaikenlaiset päihteet on oikeestaan ollut mulle. Lähdetään tupakoinnista. Tupakointi oli mulle ja on varmasti monelle muullekkin se ensimmäinen asia mihin on helppo lähteä mukaan nuorena. Sitä pystyy vetämään ihan huoletta millaisissa tilanteissa tahansa.. ja muuten vaan. Mun tilanteessa se oli se ensimmäinen askel poistaa vitutusta. Pistän tupakiks ajatuksella "paskat ihmiset, paska minä, paska maailma". Se oli kuin suuri keskisormi multa tälle maailmalle. Olihan se myös mukava kun kaikki muutkin poltti. Voitiin yhdessä polttaa ja jauhaa kaikenlaista turhaa paskaa.

Eikä tästä kauaakaan, kun alkoholi tuli mukaan. Alkoholi oli kiva asia. Humala oli kiva ja alkoholin vaikutuksen alaisena tulleet päähänpistot yleensä kivoja... Ainakin sillon oli. Tupakka ei suinkaan unohdu. Mulla on aina takin taskussa se "suuri keskisormi" tälle maailmalle. Miksi haluan näyttää keskisormea, kun olen humalassa ja humala on kiva? Kukapa ei ryyppybileissä irtaannu hetkeksi muusta porukasta tupakalle, yksin tai kaverin/kavereiden kanssa. Humalassa ja tupakalla on tosi helppo käydä läpi ajatuksia. Olkoon ne ajatukset vaikka sit vaikka sitä luokkaa et "noi puut näyttää siltä ku ne kaatus tänne päin" tai sit jotain muuta. Kiva humala ei anna sun olla hiljaa asioista mitä mietit. Ilta menee hyvin ja aamulla voi taas nauraa miten puut kaatu ja kaveri sammu pillu otsassa vessan lattialle. Oli kivaa, ens viikolla uusiks.

Sit tulee se ensimmäinen paha humala. En pysty muistamaan millainen oli mun ensimmäinen "paha humala", mut se lähti hyvin pitkälti siitä et joku on joskus hyvän humalan rohkaisemana sanonu mulle jotain pahaa/väärää/huonoja uutisia ja sillä sekunnilla paha olo valtaa mut ihan täysin. Olet ehkä jo aikasemmin huomannut porukassa sen yhden, joka itkee aina kännissä ja muut valittaa kun ilta menee pilalle yhden ihmisen takia. Olet itse juuri siinä pisteessä et tekis mieli vaan itkeä ja huutaa. Et halua kuitenkaan pilata muiden iltaa pahalla olollasi, joten irtaannut porukasta. Juuri sillä hetkellä ei tee mieli nähdä ketään eikä puhua mitään. Toisten iltaa kun ei pilata omilla murheilla. Paha olo alkaa pian jo helpottaa. Tajuat et sua janottaa edelleen ihan helvetisti ja kaljat pitää juoda ennenku joku muu juo ne. Meet takas ryyppäämään muiden luo, mut fiilis ei oo enää sama kun illan alussa. Ei voi sanoo et vituttas mikään, mut ei oo erityisen hauskaakaan. Porukka saattaa kysellä et missäs sä oot ollu ja keksit siihen vaa jotai "mulla oli vähä huono olo". Melko sama mitä vastaat känniselle ihmiselle. Se unohtaa sen alta aikayksikön. Aamulla kaveri taputtaa olkapäälle ja sanoo "no olihan meillä kivaa eikö?", joo oli toki ja päätät unohtaa koko pahan olon.

Näitä pahoja humalia sattuu muutama silloin tällöin hyvien sekaan. Jossain vaiheessa paha humala vie sut yhä kauemmas kavereista. Päässä pyörii väkisin ajatus "tapa ittes, mene pois, kaverit ei haluu nähä sua tollasena, pilaat niiden illan jos meet vielä takas". Pakko saada nyt jostai jotai millä saan pään nii sekasi et sammun. Sammumispisteeseen juominen on hyvä ratkasu. Sillon pahasta olosta ei oo enää tietookaan ja kaveritki saa nauraa ku yks oli nii sekasin ja sammu sit. Siinä on monien ilta pelastettu. Tähän liittyi usein myös itsetuhoisuutta ja sekakäyttö oli jo melko normaalia. Pitäähän pää saada mahdollisimman sekaisin et paha olo ei tunnu missään ja aamulla voi herätä ja miettii et tulipa ryypättyä, jos siis enää herää aamulla.

Jossain vaiheessa mikään "yömyssy" ei saa sua sammumaan. Päätät näyttää porukalle et en mä oo aina se joka sammuu. Jatkat iltaa ihan saatanan sekaisin. Sanot mitä sattuu, teet mitä sattuu. Pilaat kaiken. Paha olo lisääntyy, kun et saa asioita tekemättömiksi. Kukaan ei oikeasti tiedä, et sulla on vaan liian paha olo ja mitä oot vetäny. Kukaan ei tiedä ettei sua kiinnosta vaikka et aamulla enää heräiskään. Kaikki näkee sut aivan saatanan sekopäisenä hirviönä. Tai ehkä mä vaan itse nään itseni sellaisena. Jokatapauksessa vihaat itseäsi enemmän kuin koskaan. Aikasemmin oot menny muualle hetkeks, kun et oo halunnu nähä ketää tai puhuu mitää. Sen jälkeen vedät pään sekasi  ja sammut = et ole tekemisissä ympärillä olevien ihmisten kanssa.

Tarpeeks monta kertaa kun näin käy, niin ymmärrät et oot paska ihminen eikä sun kannata lähtee mihinkää juomaan. Mut eihän selvinpäin ole hauskaa. Opettele juomaan yksin. Sillon et ole haitaksi kellekkään ja voit olla just niin sekasin ku tarve vaatii. Yksin saa olla rauhassa ilman mitään häiriötekijöitä. Alkoholia ei tule juotua yksin niin paljon mitä porukassa. Kotona osaat olla sopivasti pienessä humalassa ja keskittyä mukaviin asioihin. Kukaan ei ole jättämässä eikä pettämäasä sua, kukaan ei enää huutele sulle mitään paskaa, voit rauhassa mennä nukkumaan sillon ku huvittaa tai pyytää kaverin käymään röökillä tai kahvilla. Kaveri tulee käymään ja sanot et "hehheh oonpa vähän humalassa mut ei anneta sen häiritä". Juttelet mukavia kaverin kanssa ja käytte röökillä. Saat olla kohta taas rauhassa, kun kaveri lähtee. Siitä löysin taas uuden hyvän ja helpon tavan olla humalassa.

Sit kun siltä tuntu, ni pysty liikkumaan taas ihmisten ilmoilla, pienessä humalassa tietenkin. Selvinpäin on tylsää. Ketään ei haittaa sun pieni harmiton humala. Pienessä harmittomassa humalassa oli aina tietenkin riskinsä kääntyä isoksi pahaksi känniksi. Niistäkin selvittiin myöhemmin helposti, paitsi sit ku humala alko laskemaan. Et ole pitkään aikaan tuntenut laskuhumalaa, koska oot aina juonu ittes sammuksiin tai sit menny humalassa nukkumaan. Laskuhumala saa sydämen tykyttämään tuhatta ja sataa. Ei jaksa enää höpistä mitään turhia. Hiki valuu ja ahdistaa, paha olo tulee kuin automaattisesti. Mulle laskuhumala on pahempi kuin pirilaskut. Kiroot hiljaa mielessäs et voi vittu taasko tää alkaa. Meet mahdollisimman nopeesti vaan kotiin rauhottunaan, ettei nyt vaaan sattus mitää.

Oot kaiken tän paskan aikana löytäny omat rajat ja oppinu tiedostamaan sen et milloin on parasta mennä himaan rauhottumaan. Laskuhumala oli kuitenkin ihan järkyttävä kokemus. Edes sanat ei riitä kuvailemaan sitä kidutusta.

Sit muistuu mieleen et onhan meillä tämä jumalten luoma luonnontuote, järkyttävän vaarallinen huume: kannabis. Onhan toi ollut jo ennestään tuttu kaveri, mut alkoholia sai suoraan kaupasta ja se oli nopein tapa saada kuuppa sekaisin. Syrjäytin alkoholin pitkäks aikaa kokonaan pois ja ajattelin kokeilla jospa tollanen kukkanen poistas mun pahaa oloa ilman et se tois sitä vaan lisää. Sauhuttelu oli mukavaa. Sitä pysty tekemään missä vaan ja kaikenlaisissa tilanteissa aivan kuten tupakka silloin aikoinaan. Mulle tuli mukavan euforinen olo, ihmiset mun ympärillä ei vituttanu yhtään. En välittäny paskoista asioista, mua ei paljoo hetkauttanu vittuilijat ja "huonot uutiset", jotka oli sillon humalassa ihan maailmanloppuja. Ei ollut enää huolia eikä murheita. En enää koskenu mihinkää lääkkeisii, en tarvinnu niitä. En ollu tilivelvollinen kellekkään. Annoin asioiden vaan tapahtua, suomeks kaikkien kukkien kukkia. En ois ikinä uskonu et alan vielä joskus seurustelemaan. Olin kännissä niin kilipää, ettei kukaan ois koskaan huolinu mua mihinkään vakavaan suhteeseen ja toisaalta en edes päästäny ketään niin lähelle mua. Kannabis toi mut pinnalle monessa asiassa. Mä tiskasin savuissa, siivosin savuissa, kävin lenkillä savuissa, olin ihmisten keskellä savuissa. Nautin elämän pienistäkin asioista. Ruoka oli helvetin hyvää. Alkoholi ja lääkkeet vei multa nälänkin pois. Poliisit on pysyny kaukana, koska niiden ei oo tarvinnu viedä mua putkaan rauhottumaan kolmen promillen humalassa. Kannabis sai mut rauhottumaan ja pysähtymään paikoilleen. Kannabis sai mut näkemään itseni sisälle ensin, ennenkuin alan katsomaan muita. Mun elämään kuuluu tällä hetkellä vain ne ihmiset, jotka on oikeesti tärkeitä. Muilla ei ole väliä. Muut saa tehdä mun puolesta mitä haluaa kunhan pysyy kaukana musta.

Nyt mulla on ihan helvetin tärkeä ja pätevä syy olla ilman MITÄÄN ylimääräisiä aineita. Särkylääkkeet sallin sillon, kun on sille tarvetta. En polta edes tupakkaa. Olen siis luopunut kaikista vaihtoehdoista joilla olen paennut pahaa oloa nämä vuosikaudet. Päihteet oli mun elämä, ne piti mut elossa, ne poisti vitutuksen ja kaiken. Oltuani päihteettömänä oon menny lyhyessä ajassa aika huonoon suuntaan. Sain diagnoosin F32.2, vakava-asteinen masennustila. Yllätyittekö? Voitteko uskoa. Millä mä nyt korjaan itseni? Päihteisiin en saa koskea enkä lääkkeisiin.

Oon vaa taas vahingossa valvonu koko yön ja nyt sit päätin keittää aamukahvit. Mua ärsyttää se miten paljon vihaan itseäni. En voi oikeen tehä mitää. Mielummin vaikka itkisin ja masentuisin et tietäsin ees sen et tunnen jotai, mut oikeestaan ainoo mitä mä tunnen on tietosuus siitä et vihaan itseeni. Voispa vaan lopettaa hengittämisen, tää maailma ei oikeesti menettäs yhtään mitään. Mä en osaa mitää, mua ei haluta mihinkää eikä mua oo tarvittu oikeestaan mihinkää. Mä vaa satuin syntymää tähä maailmaa ja mä nyt vaa satun jotenki elämää tän elämän.
Huomasin myös kuinka lihava olen taas. Elämä oli paljon helpompaa ku olin oikeesti laiha. Sillon en vihannu itteeni niin paljoo, koska tiesin et jollai läskillä menee vielä huonommin. Elin joskus varmaan 80% päivästä pelkällä kahvilla. Se sai nälän siirrettyä hetkeks ja ku tarpeeks joi ni maha ei kestäny enää mitään mitä pitäs sulattaa. Oon edelleenki viskin ystävä, koska se sai mut aina oksentamaa jossai vaiheessa iltaa. Viski poistaa myös nesteitä kivasti. Huono puoli tässä on se ettei mun pää kestä enää mitää päihteitä. Ei oo olemassa hyvää oloa. Ei selvinpäi, ei kännissä, ei pilvessä, ei lääkkeissä eikä missää. Hyvä olo tulee siitä ku huomaan et oon laihtunu tai joku muu sanoo mulle et oon laihtunu. Kuulin joskus tota paljonki, mut en enää koska olen läski. Mä oon tällä hetkellä ihan hirvee rantapallo. En oo kyl hirveesti ees syöny, mut jostain tää tulee. Toivottavasti tää on sitä kuuluisaa "kehon säästöliekkiä" et se taistelee viimeseen asti varastoimalla kaiken energian ja sit jossai vaiheessa se loppuu ja laihdun taas ihmisten mittoihin. Nyt ku muistelen ni oon ennenki pähkäilly tätä asiaa ja kovasti vaan pitäny kiinni siitä mitä syön ja mitä en syö ni kyl tää mun kroppa jossai vaiheessa luovuttaa. Siihen taos vaan mennä aikaa se 3-4 viikkoa. Oon itseasiassa välillä syöny ihan kunnolla just sen takii et kokeilen miten keho reagoi ja tällä hetkellä oon turvonnu rantapallo söin mä sit jotai tai en. Jään seurailemaan tilannetta ja juon paljon kahvia ja syön vaa tosi vähän. Palaan takas ku on jotai uutta kerrottavaa.



Tähän kroppaan haluan taas takaisin. Ja kyllä, olen nainen.

Jumalauta mua ahdistaa. Miks ikinä oon päättäny sekakäyttää viinaa ja huumeita. Mulla ei oo mitää muistikuvaa vuoden vaihteesta. Onneks mitää kauheen vakavaa ei tapahtunu, mut mulla meni välit erään ihmisen kanssa. Ei se mikää mun paras kaveri onneks ollukkaa ja varmaa seki on osa syynä siihe miks tein mitä tein. Se ihminen ei vaa jotenki oo mun tyyppiä, se keskittyy liikaa muihin ihmisiin ja siihe mitä muut sanoo tai tekee. Sit ku se tuli kertoo mulle mitä mieltä joku random tyyppi on musta ni mä menin avautumaa sille ihan suoraa etten tee hevon helvettiäkää sillä tiedolla mitä se mulle kerto, kukaan ei hyödy siitä yhtää mitää. Oikeestaa ainoo kuka siitä hyötyy jotenki on tää ihminen joka välttämättä halus jakaa tiedon mun kanssa. Kuka oikeesti kaveri tulee kertomaa jotai turhaa paskaa minkä vois hyvin olla kertomattaki? Sit se homma kyl levis käsii mun osalta ku kerroin tälle "kaverille" kuinka paljo sitä vihataan täällä ihan sen oman käytöksen takia. Oisin mä voinu olla ton kertomattaki, mut heitinpä pallon sille takas jos se vaikka kerranki kattois sinne peilii. Mua on aina sattunu ku menee välit jonku kanssa, mut tällä kertaa yritän pitää itteni kasassa sillä et kyseessä ei ollu mikää maailman tärkein ihminen. Tää kaveri osaa olla aika kierokin, joten en mä sellasten seuras kauaa viihdy ja nyt ku tuli mitta täytee ni sanoinpaha kaiken mitä oli sanottavaa. Helpottaa myös sekin ajatus et asioilla on aina tapana järjestyä jotenki. Yleensä ne järjestyy ennemmin tai myöhemmin hyvin, mut jos ei, niin muistan ainaki sen et joskus pitää olla vaa kusipää ja karsia muut kusipäät ympäriltä. Harmi et olin nii sekasi etten muista sanaakaa mitä oon sanonu, mut jotain tähän viittaavaa kumminki.